Peruskoulu
Lukio
 

Halloween -aaton säbämestari ei jättänyt ketään kylmäksi. Siika’s boom Kaarlo Kurvisen johdolla vei tyylikkäällä pelillään tämänvuotisen iltaturnauksen. Loppuottelussa kaatui maalein 5-2 joukkue nimeltään Voittamattomat kuninkaat. Kolmanneksi turnauksessa ylsi lukion nuorimmista koostunut joukkue Elias Salo IBK, joka oli todella kova ryhmä kolkutellen jopa loppuottelupaikkaa. Samuel Koivisto, Justus Hytönen, Jani Oikarinen ja Toni Tenlenius pitivät ennakkoluulottomasti vanhempiaan otteessaan, mutta lopullinen niitti jäi vielä odottamaan. Muutenkin illan pelit olivat korkeatasoisia ja tasaisia. Hyvässä hengessä 8 joukkuetta kisaili tittelistä. Kuumaa pelifiilistä viilennettiin ajoittain yhteistyökumppaneidemme Koffin ja Hartwallin kylmillä virvokkeilla ja nälkää pidettiin loitolla muhkeilla keittiön valmistamilla sämpylöillä. Voittajat pääsivät kaiken kukkuraksi juhlimaan voittoaan Casa Maren tarjoamalle pizzalle. Mukavaa oli nähdä myös koulumme vanhoista oppilaista muodostunut joukkue, joka vielä jaksaa palata tutulle pelikentälle, meidän saliin.

Kiitos pelaajille, Koffille, Hartwallille, Casa Marelle, rehtorille ja keittiölle mukavasta illasta. Treenataan lisää ja nähdään ensi vuonna.

Kari Grönroos

Kuvat Joel Söderström, katso kooste tästä.

 

 


Lauttasaaren yhteiskoulu
Isokaari 19
00200 Helsinki
Finland
Toimisto/Office:
+358 9 684 1270
Faksi/Telefax:
+358 9 6841 2727
Sähköposti/Email:
lyk.hki[at]edu.hel.fi
Kotisivujen ylläpito:
Minna Närvä, Jarkko Sievi

Koulu osana yhteiskuntaa

Oraclen logo