Peruskoulu
Lukio
 

Lauttasaaren yhteiskoulun lukiolaiset kulkivat toukokuussa kymmenennen kerran pyhimysten ja kuninkaiden jalanjäljillä uskonnon ja historian yhteiskurssin keväisellä retkellä. Tänäkin vuonna nähtiin jo vakiintuneet vierailukohteet: Lohjan Pyhän Laurin kirkko, Turun Tuomiokirkko, Turun linna sekä Raaseporin linnan rauniot.

Pitkistä matkoista ja joskus hyvinkin vaihtelevista säistä huolimatta retket ovat osoittautuneet menestyksellisiksi. Pyhän Laurin kirkon keskiaikaiset maalaukset puhuttelevat, Turun tuomiokirkon suuruus yllättää ja Raaseporin persoonallinen opas säväyttää vuodesta toiseen.

Kurssi on valinnainen koulukohtainen soveltava kurssi suoritusmerkinnällä, eikä se varsinaisesti valmenna ylioppilaskokeeseen. Tästä huolimatta joka vuosi kurssille on osallistunut riittävän suuri ryhmä, jotta se on voitu järjestää. Saadun palautteen perusteella oppilaat ovat arvostaneet sivistävänä pitämäänsä kurssia. Monet oppilaista ovat matkustelleet paljon ulkomailla, mutta ovat yllättyneet, kun kotimaastakin löytyy hyvin vanhaa ja mielenkiintoista nähtävää.

Martti Troberg

Siirry kuvagalleriaan

 

 

 

 


Lauttasaaren yhteiskoulu
Isokaari 19
00200 Helsinki
Finland
Toimisto/Office:
+358 9 684 1270
Faksi/Telefax:
+358 9 6841 2727
Sähköposti/Email:
lyk.hki[at]edu.hel.fi
Kotisivujen ylläpito:
Minna Närvä, Jarkko Sievi

Koulu osana yhteiskuntaa

Oraclen logo