Peruskoulu
Lukio
 

Luokka 9E teki onnistuneen matkan Berliiniin ma 5.10. - to 8.10.2009. Ehdimme vielä saapumispäivänä ottaa kaupungin haltuumme tutkimalla kuuluisia Berliinin muurin jäänteitä East Side Galleriassa, tutustumalla vilkkaaseen Potsdamin aukioon ja ihailemalla Berliinin symbolia Brandenburgin porttia iltavalaistuksessa. Seuraavan päivän aloitimme Saksan historiallisessa museossa historian opettajamme loistavassa opastuksessa. Iltapäivällä teimme kolmen tunnin pyöräretken ”Muurin jäljillä” paikallisten oppaiden johdolla. Kaikki saksanlukijat opettajansa kera saivat saksankielisen selostuksen, ranskanlukijat toimivat englanniksi.
Keskiviikkona tutustuimme vaikuttavaan Juutalaiseen museoon. Saimme myös kirjoittaa nimemme hepreaksi sekä yhden toiveen granaattiomenapuuhun ripustettavaksi. Rohkeimmat ja uteliaimmat uskaltautuivat televisiotorniin ihailemaan maisemaa kaupungin yli, loppuaika kului shoppailun merkeissä. Päättäjäisillallisen nautimme erinomaisessa kuubalaisessa ravintolassa pitkän pöydän ääressä. Torstaiaamuna oli vielä tiukka biljardiottelu ennen kotiinlähtöä.

Meidät toivotettiin hostelli Odysseehen tervetulleeksi uudelleen, eikä suotta: Luokka 9E sai erityiskiitosta hyvästä käytöksestä hostellin henkilökunnalta, joka moitti omiansa, maanantaiyönä remunnutta saksalaisnuorten ryhmää.

Berlin top 3

1. Tv-torni
Ylhäältä näki perusteellisesti koko Berliinin kaikkine nähtävyyksineen. Tornista näki myös sellaisia nähtävyyksiä, joiden luona emme käyneet. Myös itse tornin näki joka puolelta Berliiniä.

2. Berliniin muuri
Berliinin muurin jäänteet ovat nykyään monenlaisessa käytössä. Osa muurista on säilytetty alkuperäisessä kunnossaan rajavyöhykkeineen. East side Galleryssa muuria oli hyödynnetty maalaamalla siihen kuvia. Linja on merkitty joka puolella, yleensä laatoituksella.

3. Kebab
Berliinistä sai parempaa kebabia kuin Suomesta.

Ensi kerralla haluamme käydä Tiergartenissa, Keisari Wilhelmin muistokirkolla, Teknillisessä museossa, Bossin outletissä, KaDeWessa, Voiton enkelin huipulla ja Holokaustimuistomerkillä.

Petteri, Karl und Olli

BERLIN TOP-3

1. KEBAB

Berliinissä kebab on tosi hyvää ja makoisaa ja sitä syötiin aamulla, päivällä ja illalla. Berliinin kebab oli 3 kertaa halvempaa, kuin Suomessa ja siellä sitä kannatti syödä niin paljon kuin vain pystyi. Osa meni Burger Kingiin ja osa kebabille. Harmillisen moni meni Burger Kingiin. Suurin osa ei edes maistanut kebabia.

2. East Side Gallery

East Side Gallery on Berliinin muurin osa, johon on maalattu monia erilaisia kuvia. Osa kuvista oli hienosti maalattuja ja osa ei niin hyvin. Siihen on maalattu esimerkiksi yksi maailman tunnetuimmista kuvista, kuva jossa Breschnev ja Honecker suutelevat.

3. Berliinin autokulttuuri

Berliiniläiset ajavat autoja kuin barbaarit. He tööttäävät saman tien, kun näkevät jonkun
ihmisen auton edessä. Myös nyrkin puiminen ja huutaminen on selvästi heillä verissä. 

Ensi kerralla aion syödä lisää kebabia. Kivaa olisi myös se, että saisimme olla kaupungilla enemmän yksin ja sen tapaisia juttuja.

Max

Berlin Top-3

1. Kebab oli Berliinissä aivan toisesta maailmasta. Kebabia sai jokaisesta kadunkulmasta 2.50 ja sitä pitäisi itse maistaa, jotta huomaisi sen taivaallisuuden. Kebab oli oikeasti LIHAA, toisin kuin Helsingissä, jossa se on jotain lihankaltaisia valmisteita. Valitettavasti kaikki retkeläisemme eivät ymmärtäneet Döner Kebabin ihmeellisyyttä, ja menivät syömään paikallisessa suhteessa kalliisiin pikaruokaketjuravintoloihin, kuten Burger Kingiin.

2. Pyöräilyretki oli tosi kiva. Siinä näki kaupunkia aivan eritavalla, hyvällä tavalla. Kun kulki ilman mitään näköesteitä katutasolla, näki kaupungin arkipäiväistä menoa aivan eritavalla. Pyöräretkellä oli myös opas, joka saksaksi kertoi kaikkea jännää Berliinin historiasta ja nykypäivästä.

3. Mahtava porukka loi matkan ainutlaatuiseksi ja ikimuistoiseksi. Kaikilla oli hyvä asenne ja kaikki olivat kiinnostuneita. Kukaan ei kiukutellut.
Ensi kerralla Berliinissä haluaisin liikkua vähän vapaammin. Luokkaretki on tietenkin hauska, mutta siinä on suuret rajoitteet. Vapaammin liikkuessa voi mennä mihin haluaa ja tehdä kaikkea mitä haluaa.
Pekka

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 


Lauttasaaren yhteiskoulu
Isokaari 19
00200 Helsinki
Finland
Toimisto/Office:
+358 9 684 1270
Faksi/Telefax:
+358 9 6841 2727
Sähköposti/Email:
lyk.hki[at]edu.hel.fi
Kotisivujen ylläpito:
Minna Närvä, Jarkko Sievi

Koulu osana yhteiskuntaa

Oraclen logo