Peruskoulu
Lukio
 

20 vuotta YO-kirjoituksista on hyvä syy luokkakokoukselle. Syyslukukaudella 1986 kahdella rinnakkaisluokalla aloitti yhteensä 72 lukiolaista. Keskiarvon piti olla pari kymmenystä 8 paremmalla puolella, että pääsi lukioon. Jaksoissa opiskeltiin silloinkin, mutta luokaton lukio oli utopiaa – luokka opiskeli samanlaisen lukujärjestyksen mukaan, jonka rungon muodostivat kaikille pakolliset aineet. Pitkä matikka ja lyhyt matikka pidettiin samaan aikaan, jolloin eri linjan valinneet voivat osallistua omille oppitunneille. Samoin valinnaiset kielet olivat samaan aikaan. Samaa tahtia opiskeltiin rinta rinnan, eikä tahti välttämättä sopinut kaikille.  Lukion 2. luokan kävi kahteen kertaan kaksi lukiolaista. Yksi lukiolainen lähti vaihto-oppilaiksi Australiaan ja toinen Amerikkaan. Lisäksi yksi lukiolainen keskeytti kokonaan. 

Jäljelle jääneet 67 ABIa kirjoittivat ylioppilaaksi keväällä 1989 jälleen yhdessä, eikä hajautettuna eri lukukausina, kuten luokattomassa lukiossa. Hyvästä yhteishengestä ja mukavista kollektiivisista koulumuistoista kielii kolmen ABI-avioparin lisäksi myös se, että 67 ABIsta yli 40 tuli luokkakokoukseen siitäkin huolimatta, että heitä asuu tai on töissä Australiassa, Amerikassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Englannissa ja Ruotsissa. Kolme ABIa on menehtynyt.

15.5.2009 ABIt 89 aloittivat luokkakokouksensa LYKin Juliussalissa, jossa katseltiin omia videointeja wanhojen tansseista vuodelta -88. Kierros LYKin luokissa herätti hilpeyttä ja haikeutta.

Mikä on muuttunut 20 vuodessa? Luokaton lukio ja laajentunut valinnanvapaus on suurin yksittäinen muuttunut tekijä. Kun lukiolaiset vuosimallia -86 valitsivat ylimääräisen kielen, ei sitä ollut pakko kirjoittaa, mutta sitä luettiin silti sitoutuneesti kolme vuotta, eikä vain pari kurssia sieltä täältä, kuten nykyisin. Ruoholahti on uusi kaupunginosa – ABIen 89 dösä tyhjeni ennen Lauttasaaren sillan Mutteri-kahvilan dösiksen kohdalla – nykyisin vasta Ruoholahdessa. Omalta yläasteelta jatkoi 98 % LYKin lukioon, vain Sibelius-lukioon lähti pari muusikon alkua. Vegetaristi-vaihtoehtoa ei tunnettu 80-luvulla ollenkaan koulun ruokalassa. Opettajat eivät käyttäneet farkkuja. Kurssi- tai YO-kokeita ei uusittu – ne tehtiin kerrasta poikki asenteella ja ruotsi oli pakko kirjoittaa.  LYK ei tehnyt yhteistyötä (tämä havainto herätti ” epäreilua” ja ” törkeetä”  – huudahduksia ABEissa 89)  J autokoulun kanssa. Kansainvälistä toimintaa oli paljon nykyistä vähemmän, kuten oli kaksikulttuurisesta tai -kielisestä kodista lähtöisin olevia oppilaitakin.

Lykkiin tutustumisen jälkeen ilta jatkui Blue Peterissä, kuten se oli jatkunut niin monta kertaa muinaisella 80-luvullakin. Ilmaan jäi leijumaan kysymys ”Järjestävätköhän luokattoman lukion ABIt luokkakokouksia?”

Elina Rögård

 


Luokanvalvojat Maijaleena Saarinen ja Eira Poranen sekä pitkän saksan lukijoiden opettaja
Mirjami Niinimäki toivotetaan tervetulleiksi LYKkiin.


Aulassa kaksi rinnakkaisluokkaa jakautuvat luokanvalvojiensa mukaan ryhmiksi.
Kuului supinaa, että aulassa on kyllä tapahtunut jotain ... ne siniset spiraalit, jotka kiersivät
betonipylväitä ovat poissa....ja mustat naulakot...ja mikä tämä Juliussali on?


ABIt-89 ihastelevat että kerkesivät juuri ennen kesän 2009 täysremonttia kolmannen kerroksen luokkiin
(tässä luokka 306), joissa pulpetit ja tuolit olivat prikuulleen ne samat joita kulutettiin jo 80-luvulla.
" Voiko täältä lunastaa paloja itselleen niin kuin Berliinin muurista?”


Historian luokassa 306 Petteri ja Petri testaavat vieläkö tuolit keinuvat yhtä letkeästi kuin 80-luvulla.


ABIt-89 ryhmäkuvassa LYKin portailla.


Vuoden 1989 YO-ryhmäkuva otettiin Lauttasaaren sankarihautausmaalla. Olkatoppaukset päivittävät
kuvan 80-luvulle.

 

 

 


Lauttasaaren yhteiskoulu
Isokaari 19
00200 Helsinki
Finland
Toimisto/Office:
+358 9 684 1270
Faksi/Telefax:
+358 9 6841 2727
Sähköposti/Email:
lyk.hki[at]edu.hel.fi
Kotisivujen ylläpito:
Minna Närvä, Jarkko Sievi

Koulu osana yhteiskuntaa

Oraclen logo